TWO OCEANS MARATON

run-as-one-uct

TWO OCEANS MARATON -TAPAHTUMA

Aina pääsiäisen aikaan Kapkaupunki täyttyy juoksuharrastajista. Vuosittainen Two Oceans maraton – maailman kaunein maraton – on enemmän kuin maraton. Matkoihin kuuluvat ultramaraton (11.000 osallistujaa), puolimaraton (16.000 osallistujaa), kaksi polkujuoksua (pari tuhatta osallistujaa), sekä sarja lyhyitä fun runeja. Osallistujista reilu 90 prosenttia on eteläafrikkalaisia, mutta tapahtuman kansainvälinen suosio kasvaa jatkuvasti.

Tässä jutussa keskitytään Two Oceans maratonin kuninkuusmatkaan, eli pääsiäislauantain 56 kilometrin ultrajuoksuun ensikertalaisen, Kapkaupungissa asuvan suomalaisen harrastajajuoksijan silmin.

TWO OCEANS MARATON KOKEMUKSENA

Aurinkolasit ovat vielä otsalla ja juoksupaidan päällä on punainen rönttötrikoo. Kello on puoli seitsemän aamulla. On syysaamu Kapkaupungissa. Tuulee. Ihmiset toivottelevat toisilleen onnea ja napsivat kuvia. Lähtöviivan takana meitä juoksijoita on 76 maasta. Suomalaiset eivät vielä tapahtumaa ole löytäneet, meitä on minä ja kaksi muuta (tämän tiedon saan myöhemmin tuloslistalta).

chappies-5

Takana on lähes kahden kuukauden juoksulepo pohkeen paukahdettua. Kaukainen muisto on se onnistuneen Cape Town maratonin jälkihuumassa tapahtunut ilmoittautuminen Two Oceans maratonille ja suunnitelmiin kuulunut kunnon treenaus. Lähtöpäätös Two Oceansille – tunteen voitto järjestä – syntyi viime tipassa.

Ensimmäiset 12 kilometriä sujuvat hitaasti suoralla ja tasaisella tiellä lämmitellen. Katu on leveä, eikä ruuhkan tuntua aivan alkukilometrien jälkeen rauhallisella tahdilla ole. Ensimmäisen merenrantapätkän lähestyessä tulevat pienet ylämäet, joilla kokeilen run/walk -taktiikkaa. Tuntuu toimivan. Tällä ylämäet jatkossakin! Kalk Bayssa hyppään kahvilaan vessaan saaden aamukahvittelijoilta raikuvat taputukset ja lookin great -huudot.

Puolimaratonin kohdalla mieleen tulee ensimmäistä josko sittenkin ihan maaliin asti pääsisi. Vähän ennen puolimatkaa nappaan kannustajilta keitetyn perunan ja valmistaudun henkisesti viiden kilometrin ylämäkeen ja sitä seuraavaan lähes saman mittaiseen alamäkeen. Lähestytään kotikontuja eli Hout Baytä, joten jokainen mutka on tuttu.

Juoksen paikalliseen tapaan seuran paidassa joten söörzi, kuten englanninkieliset numerolapussa olevan nimeni ääntävät, saa kovasti kannustusta. Mies on alamäessä vastassa ja napsii kuvia. Kovasti yritän hymyillä. Myöhemmin totean irvistäväni kaikissa kuvissa.

Maratonmitan täytyttä alkaa reitin raskain nousu: neljän kilometrin Constantia Nek. Käytännössä kävelen sen ylös, kuten kaikki muutkin tahtiseni. Katsojilta nappaan normaalisti inhoamani banaanin, sillä Cokis alkaa tökkiä. Toiselta otan käteeni suolaa ja nuolaisen sen suuhuni. Seuraani lyöttäytyy puhelias mies, jonka eteläafrikkalainen aksentti on niin voimakas, etten saa mitään selvää. Pakko ottaa juoksuaskeleita, jotta pääsen miekkosesta – varmasti mukavasta – eroon.

Constantia Nekin jälkeen alkaa mutkitteleva ja kalteva (miten sitä ei ikinä autolla ajaessa ole huomannut?) Rhodes Drive. Kuvittelen sen olevan alamäkenä helppo, mutta totuus on jotain ihan muuta. Alamäessä kärsivät kipeytyneet polvet, vammainen pohje ja hapoille pukkaavat reidet. Lenkkareiden nauhat puristavat ja pikkuvarpaaseen sattuu. Kilometrejä on vielä jäljellä kahdeksan.

Kello tikittää uhkaavasti. Cut-off aika on seitsemän tuntia. Seitsemän tunnin jäniksistä toinen on edessä, toinen takana. Viidenkympin kohdalla molemmat jänikset jäävät taakse, sillä hiljaisuudesta voimaa saava suomalainen ei kestä “bussien” meteliä. On tamburiinia ja huutoa ja pauketta.

Muistelen edellisinä päivinä Netfixistä katsomiani juoksua liippaavia leffoja: The Barkley Marathons sekä 100 meters. Näistä Barkleyn juoksivat ovat kanssani täysin eri liigassa, mutta 100 metrin Ramonin “giving up is not an option” kantaa jalkojani eteenpäin.

Vilkuilen kelloa. Kolme kilometriä ennen maalia tiedän pääseväni sinne. Edessä ovat enää viimeiset ylämäet. Ylitän maalilinjan rapiat 10 minuuttia alle cut-offin. Saan mitalin, nappaan veden ja Cokiksen ja painelen väkijoukossa eteenpäin kohti kiintopistettä, johon kutsua kotijoukkoja raatoa noutamaan. Jalat ovat soosina, energiat lopussa ja pää pilvissä.

Kilometrejä 56, askelia 69967, aikaa 6 tuntia 48 minuuttia ja 53 sekuntia. Viimeiseen 14 kilometriin aikaa meni lähes kaksi tuntia.

Ei enää ikinä! Ei enää ikinä..?

VINKKEJÄ OSALLISTUMISTA SUUNNITTELEVILLE

vinkki-21. Treenaa mäkijuoksua. Pitkiä ylämäkiä ja pitkiä alamäkiä.
2. Totuttele Cokikseen ja veteen (2017 tarjolla oli myös sinistä ja oranssia Poweradea). Omat eväät – muuta ei järjestäjien puolesta ole tarjolla.
3. Eteläisen pallonpuoliskon syksyinen keli Kapkaupungissa voi olla mitä vain koleasta ja tuulisesta sadepäivästä (n. +12-17 astetta) helteiseen kesäpäivään (+30 astetta). Kaikki vaatetusvaihtoehdot mukaan.
4. Kapkaupunki on ulkoisesti länsimainen, sisällä sykkii afrikkalainen sydän. Maraton on hyvin järjestetty, mutta pienimuotoinen sähellys ja säätö kuuluu kuvioon. Mukaan kärsivällisyyttä ja rentoa asennetta.
5. Nauti. Juoksusta, tunnelmasta, maisemista. Juoksun Etelä-Afrikassa kuuluu olla hauskaa!